Positiivisesti yllätyin kuinka helppoa suurinta osaa vaalikoneista on käyttää ja täyttää. Ainut mikä kunnolla ottaa pannuun on se kysymykset siellä. Tuli jotenkin todella tyhmä olo.

Vantaansanomien (kai en muista mikä niistä kaikista:)) vaalikoneessa ensimmäinen kysymys kuului jotakuinkin näin ;"Pitäisikö mielestäsi hallituksessa virkaa istuvien kokouspalkkiota nostaa 200€, nykyisen 118€ sijaan?" Mun vastaus oli että EI koska eihän niitten tehtävät oo vaikeitunut tai vastuu suurentunut!? Tai sit en tiedä mistään mitään. No sitten kai päästiin asiaan. Monessa kohtaa oli eri muodoissa kysymyksiä miten kaupunki voisin vähentää menojaan ja nostaa tulojaan, aina ensin ehdotettiin että otetaan pois niiltä joille vähiten annetaankin mm. vanhukset, opiskelijat, lapsiperheet ja yh:t. Näin ainakin minä luin rivien välistä. Ei ole rahaa kaupungilla mutta silti pitäisi antaa sitä lisää ihmisille jotka eivät sitä ole "ansainneet". Tottakai tehdystä työstä maksetaan korvaus, joo'o. Mutta ajatellaan järjellä. Eihän kukaan meistä "taviksistakaan" saa palkan korotusta jos ei tuu peruskorotuksia tai muita sovittuja korotuksia. Ja 82€ per kokous on aika paljon rahaa yhteensä vuodessa niin monelle ihmiselle, kun laskee koko vuoden niin sillä rahalla saa jo 1 tai 2 hoitajaa vanhainkotiin, yhden (tai useamman) tarhapaikan, maahanmuuttaja ryhmälle kulttuuri- ja kieliopetusta monta tuntia. Laitan kaikki viimeksi maininneeni asiat päättäjien palkkioiden edelle, aina.

Entäs ne ihmiset jotka istuvat monissa viroissaan? Pitäis oikeesti saada laki siitä että jos oot jossain niin teet sen kunnolla ja oot paikalla. Eduskunta on mun ehdoton lemppari! Siellä ei porukka käy, tai jos käy niin on todennäköisesti kyse niiden omasta palkan korotuksesta vaikkei ne siellä olekaan! Ja tätä on muka hyvin vointi valtio... No tavallaan kai ja osalle joo.

Tasa-arvo on tänä päivänä sana joka on usean meistä huulilla. Mun mielestä se kattaa paljon muutakin kuin ihonvärin ja sukupuolen.  Tasa-arvoa on se että ne ihmiset jotka oikeasti voivat vaikuttaa siihen että asiat menevät tasan, ajavat ihmisten asiaa. Yritetään ajatellaan vähän pidemmälle kun oman uuden Bemmin osamaksuun ja jos ei osaa niin yritetään edes maksaa se osari ekana missä tulee sen vilkun käyttö oikeus!

Tietenkään asiat eivät koskaan mene tasan, en mä niin tyhmä ole että niin luulisin. Raha on paha asia, siitä saa riidan aikaan välillä ihan vahingossakin. Jos joskus oon niin onnellisessa asemassa että pääsen päättämään mihin meijän verorahat ja muut käytetään niin lupaan aina ottaa huomioon kauimmaiset. Ikinä en unohda niitä ihania mummoja ja vaareja vanhain -ja hoivakodeissaan, en työnnä syrjään koska näytät erilaiselta, en ajattele ettet ymmärrä koska olet niin nuori tai pieni, en väheksy ongelmiasi en pieniä, en isoja. Erään mainoksen tunnariin vedoten voi minua lähestyä aina sellaisena kuin olet. Saa ottaa yhteyttä : [email protected] jos on jotain. Luen @postia harvoin joten älä viikon jälkeen luovu toivosta. Tää oli mun mainos puhe, meikälikka valtuustoon ;D


2 u <3 hidi